Esittely liikkeestä:

Gina Tricot on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava naisten muotiketju. Vuonna 2011 viiden maan ja yli 185 myymälän liikevaihto ylittää 3 miljardia SEK. Menestyksen ovat mahdollistaneet oma suunnittelu ja lyhyet läpikulkuajat mutta ennen kaikkea markkinoiden luultavasti suurin kiertonopeus. Ketjun perusvaatteita ovat topit, joita asetetaan esiin sesongin värien ja silhuettien mukaan. Niitä on saatavana pidempään ja enemmän verrattuna muodikkaimpiin mallistoihimme, joista tietyt vaatteet myydään loppuun niiden oltua myymälöissä vasta muutaman päivän.
Tuotanto tapahtuu yhteistyössä yksittäisten tavarantoimittajien ja tehtaiden kanssa Aasiassa ja Euroopassa. Hankintatyötä ohjataan keskitetysti Boråsin pääkonttorista käsin ja paikan päällä jatkuvalla yhteydenpidolla tavarantoimittajiin.


Vaatteemme jaellaan tehtaalta myymälään ilman välivaiheita. Koska pystymme yhdenmukaistamaan tuotannon ja myynnin, voimme myös nopeasti uudistaa tarjontaamme ja tarjota aina vasta suunniteltuja vaatteita edullisin hinnoin. Näin pystymme pitämään lupauksemme tarjota paljon muotia vähällä rahalla.

Joka arkipäivä myymälöihimme saapuu uutuuksia. Muutamme joka viikko myös tuotteiden ja trendien esillepanotapaa, joten käynti liikkeessä tarjoaa aina uuden ja jännittävän shoppailukokemuksen. Riippumatta siitä, miten usein asiakkaamme käyvät liikkeessä, he löytävät aina uusia vaatteita ja trendikästä muotia kaikenikäisille naisille.

Yhteiskunnallinen vastuunkanto on Gina Tricotille tärkeää. Tavarantoimitusvaiheessa Gina Tricot on työskennellyt näiden kysymysten parissa jo vuosia. Pystyäkseen seuraamaan tätä työtä Gina Tricot liittyi keväällä 2008 jäseneksi BSCI-organisaatioon (Business Social Compliance Initiative).

Liikkeen aukioloajat:
Ma-Pe 10-20
La 10-17
Su 12-16
puh numero: +358 686 80 999